Mustaparta Ensemble

Iisakki Mustaparran tarina

Musiikillinen kertomuksemme perustuu tositarinaan Iisakki Mustaparrasta ja hänen rakastetustaan Ella Forsvikistä, jotka elivät Torniossa 1700-luvun lopussa. Iisakki ja Ella rakastuivat toisiinsa ympäristön vastustuksesta ja luokkaeroista huolimatta.

Iisakki Mustaparta oli talonpoika Oravaisensaaresta, Vojakkalan kylästä, muutama kilometri Torniosta pohjoiseen. Ella taas oli suuren kauppatalon perijätär Tornion kaupungista.

Seilattuaan kymmenisen vuotta maailman meriä, palaa Iisakki takaisin Tornioon. Tornionlaaksossa oli tuolloin 1700-luvun lopulla ollut katovuosi ja maaseudulla oli ruoka vähissä. Kauppiaiden viljamakasiinit olivat täynnä, mutta hinnat olivat niin korkeat, ettei tavallisella rahvaalla ollut varaa ostaa ruokaa.

Iisakki päätti tehdä asialle jotakin ja rakensi salaa kumppaneidensa kanssa kannellisen purjelaivan, (johon talonpojilla ei tuohon aikaan ollut oikeuksia).

Iisakki kumppaneineen poltti tervaa, lastasi laivan täyteen tervatynnyreitä ja purjehti Tukholmaan, jossa he myivät tervan ja ostivat ansaitsemillaan rahoilla viljaa, kotiin vietäväksi. Iisakki Mustaparta oli paikallinen ”Robin Hood”, joka onnistui teoillaan parantamaan maalaisten oikeuksia ja päätyi lopulta vielä valtiopäivämieheksi Tukholmaan.

Tuohon aikaan 1700-luvulla suurimmat kauppalaivat purjehtivat Göteborgin satamasta. Tornion kauppaporvarit, myös eräs Mustaparran ystävistä, olivat mukana Ostindien kauppakomppaniassa mm. Finlandia-purjelaivan osaomistajina. Myös meidän kertomuksemme jatkuu Göteborgiin asti ja sieltäkin vielä kauemmaksi… kohta ilmestyy myös uusi tarina, Torniosta Kokkolaan ja Visbyhyn…

Mustaparta Ensemble -esitys

Esityksen kesto on noin tunti, väliajan kanssa puolitoista tuntia. Kertomuksen Torniosta Tukholman Vanhaan kaupunkiin ja siihen kuuluvan musiikin on kirjoittanut Esa Rautiainen. Tarinan sanoma on se, että olemalla yritteliäs ja uskomalla omaan asiaan ja rakkauteen, voi voittaa mitkä esteet tahansa. Kuulijat saavat kertomuksemme kautta kokea hetken yhteistä pohjoismaista historiaamme, jota me kerromme musiikin ja teatterin voimin. Kielenä on suomi, ruotsi ja meänkieli, myös englanti.

Esiintyjien ajanhengen mukaiset asusteet vahvistavat elämystä. Myös yleisö joutuu usein osalliseksi näytelmään hauskalla tavalla. Esitämme omaa, varta vasten Mustaparta-kertomukseen kirjoitettua musiikkia, mutta myös C.M. Bellmannin lauluja samalta ajalta, 1700-luvun lopulta.

 

© Studio E-City